Mieheni ja hänen kaksosveljensä täyttivät vuosia niin kun sattuivat olemaan saman katon alla yhtäaikaa niin leivoin vähän syötävää.

Tämän ohjeen nappasin Pirkasta ja puolitin sen. Oli kyllä hyvää, etenkin sitten kolmantena päivänä kun oli kunnolla saanut vetääntyä :)

mustikkajuustis0413-normal.jpg

Pohja    
200g   digestivekeksejä
75g   voita

Täyte    
500g   maitorahkaa
200g   maustamatonta tuorejuustoa
1dl   vispikermaa
1,5dl   sokeria
3   kananmunaa
0,5dl   maissitärkkelysjauhoja
2tl   vanilliinisokeria
2rkl   sitruunanmehua

Pinta    
1dl   mustikoita (pakaste)
3/4rkl   sokeria

Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle, jonka reunat on voideltu.

Sekoita täytteen ainekset tukevalla kierrevatkaimella ja kaada seos vuokaan.

Mittaa sulaneet mustikat ja sokeri kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella. Lusikoi mustikkasose laikuiksi kakun pinnalle. Marmoroi pinta: Pidä veistä kohtisuorasti kakun pintaan nähden ja vedä sillä raitoja.

Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä sen aikaa, ettei vuoka enää tunnu kuumalta. Irrota kakun reunat vuoan reunoista varovasti veitsellä, mutta jätä kakku vuokaan. (Näin kakkuun ei jäähtymisen aikana niin helposti synny repeämiä.) Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä jääkaappiin.

Anna kakun vetäytyä muutaman tunnin ajan tai mielellään yön yli. Irrota kakku vuoasta vasta täysin jäähtyneenä. Tarjoa mustikkamarmoroitu juustokakku jääkaappikylmänä.