Eilen alkoi tekemään ihan kauheasti mieli pizzaa ja tein taikinan, kaksi pizzaa piti tehdä, mutta taikinasta tulikin kolme. No, eipähän lopu pizza ihan vähään aikaan 
Tuo silikoninen leivonta-alusta on hirmu näppärä pizzan kanssa. Saa kaulita siinä ja samalla alustalla laittaa myös uuniin. Mulla meni ennen aina hermo jos kaulitti taikinan pöydällä ja sit sai sen reikäisenä siirrettyä leivinpaperille, tai sitte jos paperilla kaulii ni paperi seilaa ympäriinsä tai sitten menee ihan kurttuun.

Tehtiin siis kolme pizzaa, kaksi lähestulkoon "kaikilla mausteilla". Näistä seuraavista aineista osa vain toisessa pizzassa ja osa vain puolikkaallapizzalla, eli ei samassa kasassa sentään ihan kaikkea 
kinkkua
tonnikalaa
pepperonia
sieniä
paprikaa
ananasta
persikkaa
auraa
Kolmas pizza oli sitten tällainen
broilerin sisäfilepaloja
persikkaa
paprikaa
auraa
Tilaan lähes aina pizzeriassa kinkku-kana-persikka-aura -pizzan


Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.